Täynnä: Huijarisyndrooma-workshop

Tapahtuma siirretty verkkoon, päivämäärä vaihtunut. Ilmoittautuneille on ilmoitettu sähköpostilla ja tekstiviestillä. 

Tilaisuus on tarkoitettu ICT-alaa opiskeleville, alalla työskenteleville sekä alasta kiinnostuneille naisille. Tilaisuus on maksuton, mutta paikkoja on rajoitetusti, joten ilmoittautuminen on sitova.

On aika sanoa huijarisyndroomalle hyvästi ja alkaa vihdoin tavoitella sellaista uraa, kuin todella haluat

Meitä, etenkin teknologia-alan työntekijöitä ja etenkin naisia, vaivaa käsittämätön ilmiö nimeltä huijarisyndrooma. Siitä kärsii 70 % ihmisistä ja saa meidät kuvittelemaan, ettemme ole niin päteviä kuin meidän pitäisi olla tai kuin muut luulevat meidän olevan. Ja pelko kiinnijäämisestä aiheuttaa jatkuvaa stressiä ja ahdistusta.

Huijarisyndrooman vuoksi emme hae töihin ja projekteihin, joihin todella haluaisimme. Emme tuo parhaita ideoitamme esiin, emme pyydä ylennystä, emme kapua esiintymislavoille. Se saa meidät tekeytymään pienemmäksi ja jättämään väliin ne ehdotukset ja mahdollisuudet, joihin niin kovasti haluaisimme tarttua, vain koska luulemme, ettemme ole riittävän päteviä – vaikka todellisuudessa olemme!

Luento-workshopissa käsittelemme seuraavia aiheita:

  • Miksi olet pätevämpi, kuin miltä sinusta tuntuu.
  • Millaista kieroutunutta kompetenssin käsitettä olet roudannut mukanasi kaikki nämä vuodet.
  • Kuinka huijarisyndroomasta voi alkaa hankkiutua eroon.

Katso Elisa Heikuran helmikuinen #mimmitkoodaa launchin puheenvuoro täältä: No todellakin katson!

Elisan Koodarikuiskaaja-podcastin löydät täältä ja blogin täältä.

Kouluttajat

Elisa Heikura

Elisa Heikura eli koodarikuiskaaja, valmentaa ja kouluttaa työkseen teknisiä asiantuntijoita. Hän tuo organisaatioihin laadukkaampaa vuorovaikutusta, parempaa tiimityötä ja empaattisempaa kulttuuria. Lisäksi hän haluaa nostaa itsetuntemuksen ja viestinnän tasoa, sekä auttaa ihmisiä kohtaamaan toisensa kokonaisina ihmisinä.

Elisa on myös huijarisyndrooman riivaama, toipuva perfektionistinen kympin tyttö, joka tietää miltä tuntuu jatkuvasti epäillä omaa osaamistaan ja rimpuilla epämukavuusalueella. Siitä huolimatta hän on rakentanut yrityksensä tyhjästä ja uskaltautunut IT-alalle tekemään työtä, jota ei voi luntata mistään. Tässä puheenvuorossa hän kietoo teorian käytäntöön ja tarinoihin, sekä patistaa tarttumaan työkaluihin.

This training is brought to you by: