‹ Takaisin listaan

Ukrainan naisille

· Blogi · Tuuli Ashurst-Pitkänen

Tällä viikolla vietettiin naistenpäivää. Ajatukset ovat vahvasti Ukrainassa, sotaa paenneissa, kotinsa ja läheisensä menettäneissä. Taistelemaan lähteneissä miehissä ja naisissa. Eräässä naisessa, joka kirjoitti LinkedIniin, kuinka vielä pari viikkoa sitten johti menestyvää yritystään ja suunnitteli tulevaisuutta. Ja yhdessä yössä kaikki muuttui.

Meille täällä Suomessa on ollut itsestäänselvyys, kuinka hyvin meillä asiat on. Saatamme valittaa asioista, jotka tällä hetkellä ovat täysin menettäneet merkityksensä. Myös meitä on kehotettu varmuuden vuoksi varautumaan. Kukaan ei olisi uskonut, että vuonna 2022, kahden vuoden pandemian vieläkin vallitessa, Eurooppa joutuu varautumaan myös sotaan.

Itse teen tässä normaalia työpäivää. Niin normaalia, kuin se näissä olosuhteissa voi olla. Tämä järkyttävä tilanne on herättänyt varmasti kaikissa epäuskoa, turvattomuuden tunnetta, surua muiden ihmisten puolesta ja myös aivan valtavaa auttamisen halua. On vaikea keskittyä skriptaamaan jotain järjestelmärobotteja, kun ne suoraan sanoen tuntuvat tällä hetkellä täysin toissijaisilta. Mieluummin olisin juuri nyt vapaaehtoisena Ukrainan rajalla jakamassa kodeistaan paenneille ruokaa ja suojaa.

Mikä nykypäivän sodassa on erilaista verrattuna vaikka talvi- ja jatkosodan aikaan, on informaatiosodankäynti. Nykypäivänä sotaa ei käydä pelkästään taistelukentillä, vaan taistelut ovat vahvoina myös internetissä. Teknologiakehityksen varjopuolena voivat olla myös ne vaaran paikat. Valtiot voivat sulkea luotettavan tiedonkulut, valeuutiset jylläävät, ihmisiä käännetään myös toisiaan vastaan netin syövereissä. Toisaalta hakkerit voivat vaikuttaa konkreettisesti sodan kulkuun lamauttamalla hyökkääjän järjestelmiä, kuten Anonymous-ryhmä on väitetysti tehnyt.

Luin 101-vuotiaan lotan haastattelun, jossa hän pyysi opettamaan myös seuraavaa sukupolvea. ”Meillähän on hyvin asiat, mutta seuraavakin sukupolvi pitää kouluttaa. Ja mehän koulutamme”. Jaetaan siis omalta osaltamme tietoa, kokemusta, omia oppejamme, mitä olemme itse saaneet koulutuksen kautta ja ehkä myös omilta isovanhemmiltamme. Kaikkea mikä auttaa ja lisää tietoa. Koulutus on meidän vahvuutemme.

Lopuksi lääkintälotta Kyllikki Kärkkäinen toteaa näin: ”Jos jotakin pahaa tulee, niin minä olen sitten nyrkit pystyssä tappelemassa. Vaikka alkaa tätä ikää olla jonkun verran, niin kyllä minä vielä pystyisin vaikka mihin.” Kyllä me naiset pystytään, vaikka mihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tuuli Ashurst-Pitkänen.

Tuuli Ashurst-Pitkänen

Olen testiautomaatioasiantuntija ja työskentelen Goforella konsulttina. Olen siirtynyt IT-alalle 2020, olen aiemmalta ammatiltani bioanalyytikko ja lisäksi kirjallisuustieteen maisteri. Blogissa haluan esitellä työtäni, mikä monille ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen puhuttaessa IT-alasta. Minulle on tärkeää myös työhyvinvointi erityisherkkänä välillä kiireisessä bisnesmaailmassa.

Lisää artikkeleita