‹ Takaisin Blogit-pääsivulle

Työhakupeikko ja untuvikkodevaaja

· Blogi · Mari Sinkkonen

Viimeajat olen pohtinut pääni puhki: Milloin aloittelija on tarpeeksi hyvä että oikeasti kehtaa lähettää hakemuksia työpaikkoihin?

Opiskeluja alkaa olemaan pakerrettuna miltei kahden vuoden ajalta. Itseopiskelua, korkeakoulussa lisäkoulutusta, rekrykoulutuksen erittäin tiivistä ähkykoulutusta.. Monenlaista teknologiaa on tullut opeteltua ja välillä pelkään että jotain osaamista alkaa tippumaan jostain päästä pois. En ole opiskelijana esim AMKssa ja tämän takia kun valmistumispäivää ei ole horisontissa on vaikeaa hahmottaa milloin olen tarpeeksi hyvä oikeisiin töihin.

Työpaikkailmoitusten yksisarviset

Selailen työpaikkailmoituksia, linkedin muistuttelee hakukriteereitäni vastaavista avoimista paikoista. Instgramissa vastaan purjehtii monenmoisia rekrykampanjoita. Rehellisesti sanoen, tällähetkellä työnhaku hirvittää minua.

”Tule mukaan kehittämään maailmaa mullistavia palveluita innovatiiviseen ja itseohjautuvaan ihmeentekijätiimiimme! Tarjoamme sinulle kilpailukykyisen palkan lisäksi lounas- liikunta ja kulttuuriedut, ilmaisia välipaloja, harrastekerhot, sähköpyöräedun ja huipputyylikkään hupparit-pipat-lippalakit. Voit halutessasi työskennellä etänä vaikka mökiltäsi tai aurinkorannikoilta. Toimistomme viihtyisät tilat ydinkeskustassa mahdollistavat kuplaveden nauttimisen suoraan huippumodernista vesihananasta, voit osallistua teamsiin juoksumatoltamme käsin ja ennen kotiinlähtöäsi pelata pari kierrosta biljardia ja rentoutua saunaosastollamme.

Toivomme sinulta osaamista näistä viidestätoista teknologiasta, ultraketterän ja ninjamaisen näppärän työtavan, yksisarvisuus ja kuolemattomuus olisivat myös suuri plussa!”

Tällaisilta ne työpaikkailmoitukset it-alalla hämmentävän usein tuppaavat näyttämään. Itselleni tulee välittömästi mieleen kohtaus ysärinklassikkoleffasta Wayne´s World. Kohtauksessa Wayne ja Garth tapaavat bäkkärillä Alice Cooperin ja fanihöyrypäissään heittäytyvät polvilleen maahan ”we´re not worthy,we´re not worthy, we suck, we´re scum!” Tuollainen startsruck-olotila vaivaa itseänikin unelmatyöpaikkoja selatessani.

Nuo ilmoitusten toivekuvat lyövät suoraansanoen itselleni luun kurkkuun. Aloittelijana, alalle vasta hakeutuvana tunnen jatkuvaa uskonpuutetta. En tunne osaavani mitään ”tarpeeksi” hyvin. En haaveile ökypalkasta, en tarvitse jo valmiiksi kiireisen lapsiperhe-elämäni täytteeksi kalja-kirja-biljardikerhoa. Olen tunnollinen ja innokas työntekijä ihan ilman välipalatarjotinta ja vissyhanaakin.

Kuten tätä lukiessa saattaa huomata, olen vahvasti duunaritaustainen ihminen. Toiveitani työnantajaa kohtaan on reilu ja tasa-arvoinen käytös kaikkia työntekijöitä kohtaan. Palkanmaksu mielellään ajallaan, määränä sellainen että maksan osani lainanlyhennyksistä ja saan ostettua ruokaa perheen pöytään.

Tietävätkö työnantajat itsekään mitä haluavat?

Jos työilmoituksessa on listattu parikymmentä erilaista asiaa mitä hakijalta toivotaan, herää myös kysymys: oikeastikko yhden ihmisen pitäisi olla huippuosaaja kaikissa näissä asioissa? Kuinka selkeästi työnantajakaan tietää millasita tekijää oikeasti tarvitsee?

Viimeviikot lapseni ovat kirjoitelleen yhtä toiveikkaita ja pitkiä listoja kuin osa työpaikkailmoittajista. Erona on se että heillä vastaanottajana on joulupukki, kun taas työpaikkailmoituksia lukevat ihkaoikeat ja inhimilliset ihmiset.

Ehkäpä ilmoitusten kriteereihin pitäisi osata suhtautua enemmänkin toiveina eikä vain vaatimuksina. Jostain syystä minulle on kuitenkin hyvin vaikeaa uskaltautua hakemaan työpaikkaa ellen tiedä täyttäväni valtaosaa työnantajan määrittelemistä vaatimuksista.

Ja samaanaikaan kuulen ammattilaisten googlettavan työssään samoja asioita päivittäin. Alan osaajatkin tuntevat huijarisyndrooman nahoissaan. Unelmani onkin tuoda inhimillisyyttä tekkialalle.

Roppakaupalla rohkeutta

Meitä alanvaihtajia erilaisine taustoinemme on paljon liikkeellä. Miten saataisiin helpotettua untuvikkojen ja junnuille avoimien paikkojen kohtaamista?

Onneksi on nähtävillä myös niitä rohkaisevia junnumpien paikkojen ilmoituksia. Ilolla seurasin syksyllä kun Ohjelmistoala ja e-business ry herätteli alaa ja keskustelua #JunioritTöihin-kampanjallaan. Tälläkin hetkellä on meneillään mielenkiintoisia rekrykampanjoita joissa etsitään tulevaisuuden osaajia. Joten varmasti on olemassa työnantajia jotka näkevät aloittelijaan ajan ja rahan panostamisen sijoituksena myös omaan tulevaisuuteensa.

Ehkäpä tällaiseen työnhaun rimakauhuun toimisi avantouinnissa hyväksi kokemani ”älä mieti liikaa, muista hengittää ja mene!”.

Miksi kirjoitan tällaisesta hieman arastakin asiasta julkisesti? Toivon antavani edes jonninverran vertaistukea jos joku muu painii saman peikon kanssa. Olisi ihana kuulla sinun vinkkisi työnhakumoodiin pääsemiseksi.

Sylintäydeltä tsemppiä jokaiselle joka painii toivelistojen parissa, olet sitten työnhakija, hr-henkilö tai vaikka joulupukki!

<3 Mari

2 vastausta artikkeliin “Työhakupeikko ja untuvikkodevaaja”

  1. Hanna sanoo:

    Eivätpä aina tiedä työnantajatkaan mitä hakevat. Tässä taannoin silmäilin erään suuren it-konsulttifirman työpaikkailmoitusta. Ensimmäisenä vaatimuksena oli ”maisterin tutkinto relevantilta alalta huippuarvosanoin”. Lista jatkui kuin se joulupukin kirje. Oli pakko kysäistä, että huomioisivatko keskinkertaisen kanditutkinnon omaavan, jolla on kuitenkin kompetenssia. Väittivät käsittelevänsä sellaisenkin hakemuksen.

    Shoot for the moon. Even if you miss it, you’ll land among the stars. – Norman Vincent Peale

    Jostain täytyy aloittaa, eikä ikinä voi tietää minne päätyy. Onnea matkaan!

  2. Linda sanoo:

    Samojen asioiden kanssa painiskelen jo minäkin, vaikka opintoja takana vähemmän kuin sinulla. Allaoleva artikkeli tuli vastaan ja on rohkaiseva. Yritetään pitää mielessä, että kaikkea ei tarvitse osata valmiiksi, kun aloittaa uudessa työssä. Tsemppiä ja uskallusta työnhakuun!

    https://hbr.org/2019/05/you-dont-need-to-meet-every-qualification-to-apply-for-a-job

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.