Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

“Softa luo konkreettista tietoa omalle alalle”

Jo kiinnostus softaan riittää

Joensuun kaupungilla on Luotsi-hanke, jonka suurimpana tavoitteena on tuoda työnhakijat ja työnantajat yhteen. Luotsi Joensuussa työskentelee muun muassa Katja Kanninen, joka toimii palvelukoordinaattorina luoden joensuulaisille mahdollisimman osuvia ja työllisyyttä edistäviä palveluita. Katja onkin varsinainen tehopakkaus, sillä hänellä on yhteensä yhdeksän erilaista ammattia autotekniikan mekaanikosta sosionomiin.

Katja on iloinen ja energinen persoona, joka tulee hyvin toimeen toisten kanssa. Tiivistettynä hän kutsuu itseään puheliaaksi karjalaiseksi – jonka myös kirjoittaja voi hyvin allekirjoittaa. Katjan aiempi tuntemus tietokoneista muodostuu tekniikan puolelta ja hän mainitsee Officen olevan erityisen tuttu. Lähivuosina Katja on tutustunut softaan ja ihmettelee, miten vähän sitä vielä oikeasti käytetään sosiaalialalla.

Softa helpottaa tiedolla johtamista

Katja kokee softan olevan merkityksellistä ja vaikuttavaa. Softa on myös innostavaa, koska se helpottaa arjen työtä, sen haltuunotto on mielenkiintoista ja se kääntyy moniin mahdollisuuksiin. Katja kertoo softan olevan sosiaalialalla vielä lapsen kengissä, mutta hän näkee sen merkittävät mahdollisuudet vaikkapa valmennus- ja ohjaustyössä.

Myös palvelukoordinaattorin työn tukena käytetään softaa. Sen avulla hän luo konkreettista tietoa palveluiden toimivuudesta sekä käyttää sitä työkaluna, joka helpottaa analysointia ja faktatiedon saamista. Kanninen toteaa, että softan avulla voidaan esimerkiksi yhdistää kova tieto sosiaalialan mukavuuteen ja pehmeyteen, jolloin tiedolla johtaminen helpottuu. Tämän lisäksi tiedon eri polut ovat selkeästi näkyvissä, jolloin on myös helpompaa nostaa aidosti toimivia palveluita – joka taas käytännössä tarkoittaa parempia palveluita asiakkaille.

Esimerkkinä Katja käyttää ideoimaansa toimintoa. Vuosien ajan hänellä pyöri ajatus yleistä Google-hakua tehokkaammasta palveluvalikosta, jonka avulla tarvittava tieto voitaisiin löytää nopeammin. Hän esitteli ideaansa useille eri henkilöille, kunnes löysi yhden aiheesta innostuneen – ja seuraavaksi ideaa alettiin toteuttamaan käytännössä prototyypin voimin. Tällä hetkellä “Palvelu-hakuvalikko”-työnimistä toimintoa käytetään Luotsi-hankkeessa yhä enenevissä määrin ja sitä ollaan myös lisäämässä hankkeen verkkosivuille koodarin voimin. Katja kertoo, että hän haluaa ymmärtää softaa ja kokee sen myös auttavan innovoimista – itse koodaamisen hän mielellään jättääkin niille, jotka sen taitaa.

Yllättävä digiloikka on älyttömän hyvä asia

Katja kokee tämän hetkisen työnsä monipuolisena ja opettavaisena, sillä erityisesti koronan myötä työnkuva muuttui nopeasti livestä etämuotoon. Yhtäkkiä tapaamisia, palveluja ja tapahtumia tuli vain järjestää verkossa, jonka vuoksi kynnys työn siirtämisestä virtuaaliseksi tuli ylittää nopeasti. Katja kiittääkin työyhteisöään siitä, että yhdessä tekemisen ja erityisesti yhdessä selviämisen avulla muutos livestä digiin tapahtui yhden viikon aikana.

Ja tämän digiloikan hän kokee älyttömän hyvänä asiana! Muutoksen myötä uudet työkalut tuli otettua haltuun paljon nopeammassa ajassa, kuin aiemmin oli tarkoitus. Verkossa tapahtumat ovat tavoittaneet moninverroin katsojia verrattuna livetapahtumiin. Lisäksi tänä aikana on tullut opittua valtava määrä uutta tietoa.

Kanninen myös harkitsee opintojen mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Hän haluaa pysyä muuttuvassa yhteiskunnassa kärryillä ja pitää Tuntematon sotilas-elokuvan lausahduksesta: “Ei saa jäädä tuleen makaamaan”. Katja haluaakin nähdä maailman värisävyt, jottei kaikki olisi pelkkää harmaata sekä toteaa pahinta maailmassa olevan urautuminen. Vastapainona kaikelle on askeettinen erämökki korvessa, jossa voi kuunnella luontoa ja vain olla. Ja tätä kaikkea kuvaa yksi sana: “Parasta”.

Haastattelimme

Katja Kanninen
Palvelukoordinaattori
Joensuun kaupunki / Luotsi-hanke

Jaa juttu somessa:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

Viimeaikaiset blogaukset

Seuraa Facebookissa

Tilaa #mimmitkoodaa uutiskirje!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt käyttöehdot.