‹ Takaisin listaan

Kirje uraansa aloittelevalle Eevikselle

· Blogi · Eeva-Jonna Panula

Viisi vuotta sitten olin juuri valmistunut filosofian maisteriksi, pääaineenani Venäjän kieli ja kulttuuri. Olin myös edellisten vuosien aikana opetellut koodausta. Päätös hakea töitä ohjelmistoalalta oli kypsynyt, ja olin aloittelemassa työnhakuani. Tämä postaus on kirje, jonka haluaisin itselleni kirjoittaa tuohon hetkeen tulevaisuutta varten.

Moi Eevis!

Minä täältä tulevaisuudesta kirjoittelen. Tietäisitpä vaan mitä seuraavat vuodet tuovat tullessaan! Toisaalta, osa niistä asioista ei varmasti tapahtuisi, jos tietäisit. Eli ehkäpä tämä on ihan hyvä näin.

Muistelin tässä juuri niitä aikoja, joita parhaillaan elät. Olen myös paljon pohtinut sitä, mitä olisin halunnut silloin tietää, ja mistä olisin hyötynyt. Toisaalta haluan tuoda myös rohkaisun sanoja hetkiin, kun epäilet. Koska niitä tulee! Kirjoittelenkin tässä sinulle kirjeen, jossa kerron näistä jutuista.

Keskity perusteiden opetteluun

Webin peruspalikat, HTML, CSS ja JavaScript ovat tosi tärkeää osata kunnolla. Jos nyt käyttäisit hieman enemmän aikaa semanttisen HTMLn ja puhtaan JavaScriptin opetteluun, pääsisit tulevaisuudessa paljon helpommalla. CSS:n kanssa pärjäätkin ihan hyvin.

HTML on kulmakivi kaikkeen webbikehitykseen, ja jos käytät nyt aikaa siihen, että ymmärrät miten sitä oikeasti käytetään, tulet tekemään paljon parempia käyttöliittymiä. Jos ensimmäisenä opettelisit, mitä on semanttinen HTML, niin se auttaisi jo pitkälle. Toisaalta aika ajoin olisi hyvä käydä läpi, mitä niitä kaikkia HTML-elementtejä onkaan – sieltä kun löytyy joka kerta uusia käyttökohteita. Ja sitä kautta muistaisit, että kaikkea ei tarvitse tehdä diveillä.

Kun pääset ekaan työpaikkaasi, alat opetella Reactia. En nyt suosittele, että alkaisit etukäteen opiskella sitä. Ehei, itseasiassa sanoisin, että keskity ihan vain JavaScriptiin. Ehdit kyllä myöhemminkin opetella erilaisia ohjelmistokehyksiä.

Elämäsi tulee olemaan paljon helpompaa tulevaisuudessa, kun ymmärrät, miten JavaScript toimii. Perusperiaatteiden ymmärtäminen helpottaa kummasti myös vaikkapa sen Reactin koodausta, ja varsinkin monimutkaisempien käyttötapausten ratkaisua. React (tai mikään muukaan ohjelmistokehys tai kirjasto) kun ei ole ihmelääke joka ratkaisee kaiken, vaikka jossain kohdin näin tulet kuvittelemaan.

Usko itseesi, sinä osaat kyllä

Sinulle tulee seuraavien vuosien aikana hetkiä, jolloin tulet kyseenalaistamaan osaamisesi. Suurin syy tälle on se, että sinua vähätellään, etkä vielä usko itseesi tarpeeksi.

Jälkikäteen analysoituna näissä tilanteissa usein yksi vaikuttava tekijä on todennäköisesti ollut sukupuoli, ja ennakkokäsitykset siitä, voiko nainen osata tai ymmärtää teknologiaa. Aina jälkikäteen mietin, että olisinpa osannut nostaa tämän asian esiin! Ne tilanteet ovat kuitenkin sellaisia, että usein nämä ennakkokäsitykset tunnistaa vasta myöhemmin, eikä siinä hetkessä.

Muista, että vaikka et ole mies, sinä osaat. Ne huolet, jotka nostat esiin, ovat valideja. Jopa niin valideja, että jonkin ajan kuluttua muutkin projektissa havahtuvat niihin. Puolusta kantaasi rohkeasti – onpa sellaisiakin tilanteita, missä projekti olisi saatu pelastettua suuremmilta vaikeuksilta, jos sinua olisi kuunneltu.

Muista myös, että kokemattomuus ei aina tarkoita sitä, että et tietäisi paremmin kuin ne kokeneemmat. En tällä tokikaan kehota kuvittelemaan, että tiedät kaiken, mutta rohkaisen myös avaamaan suusi ja perustelemaan kantasi. Sinulle tulee tilanteita, joissa et sitä uskalla tehdä, koska ajattelet, että ethän sinä kokemattomana voi tietää. Myöhemmin käy kuitenkin ilmi, että sinä olit oikeassa.

Uskalla jakaa koodiasi

Koodin jakaminen on jännittävää, tiedän sen. Se on sitä edelleen. Jokaisen uuden projektin ensimmäinen PR on ihan hirvittävä – mitä jos en osaa enää mitään, ja muut näkevät sen! Vielä ei ole onneksi tullut vastaan päivää, jolloin tämä pelko olisi realisoitunut.

Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että jokaisen koodi on keskeneräistä. Älä siis pelkää jakaa omaasi, kun pyydät apua! Muistan niin monet kerrat hävenneeni, ja yrittäneeni kaikin keinoin välttää sitä, että joutuisin jakamaan omaa koodiani kysyessäni apua. Kirjoitankin nyt sinulle, että teet itsellesi vain hallaa – toisen on paljon helpompi neuvoa, kun näkee konkreettista koodia, ja ongelmat ratkeavat nopeammin.

Tulet jossain vaiheessa uraasi kuvittelemaan, että jotkin tavat kirjoittaa koodia olisivat parempia kuin toiset. Tämäkin vaikuttaa paljon siihen, ettet uskalla jakaa sitä koodinpätkää, koska pelkäät, että teet asioita väärällä tavalla.

Haluan kuitenkin täältä tulevaisuudesta kertoa, että asiahan ei ole näin. Kaikki tavat kirjoittaa ja järjestellä koodia ovat lopulta vain sopimuksia – ja kaikki eivät tulkitse niitä samoilla tavoilla.

Lopuksi

Sinä tulet pärjäämään hyvin. Vaikka välillä hirvittää, ja huijarisyndrooma vie melkein alalta pois, luota minuun – sinä pääset pitkälle. Usko omiin taitoihisi, ja omaan intuitioosi. Ne kokeneemmatkaan eivät aina ole oikeassa. Kaikki eivät vain sitä osaa myöntää, edes sen jälkeen, kun ovat jääneet kiinni siitä.

Muista myös, että koodaus on asia, josta oikeasti nautit, äläkä anna muiden koskaan viedä sitä sinulta.

Tsempein,
Eevis vuodesta 2022

Artikkelikuva: Debby Hudson // Unsplash

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Eeva-Jonna Panula.

Eeva-Jonna Panula

Fronttikoodari, saavutettavuusasiantuntija, bloggaaja, puhuja, meloja, ultimate frisbeen pelaaja. Nämä ovat muutamia sanoja, joilla minua voisi kuvata. Nimeni on Eeva-Jonna, mutta tunnistan itsekin paremmin kutsumanimeni, Eeviksen. Jos työtitteleihin mennään, olen Senior Software Developer & Accessibility Specialist, ja tällä hetkellä teen päivätyöni Ouralla.

Lisää artikkeleita