Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

”Etsi itsellesi paras mahdollinen mahdollistaja!”

Tekniikan maailmassa pienestä pitäen

Lapsesta asti tekniikkaorientoitunut Tessa Viitanen on tietosuojan sekä kyber- ja tietoturvan parissa työskentelevä konsultti, joka siirtyi juuri Sulavalle. Koodaaminen ja tekniikan maailma veivät mukanaan jo 11-vuotiaana 1980-luvulla, kun Tessa suojasi päiväkirjansa salasanalla. Puutöistä kiinnostunut Tessa joutui kokeilemaan onneaan myös tekstiilikäsityössä, sillä kutomista opettavan opettajan vanhentuneen arvomaailman ja asenteen mukaan tekniset työt eivät kuuluneet tytöille. Puikot eivät kuitenkaan pysyneet käsissä, ja matka jatkui yläasteen koodauksen ja lukion kautta opiskelemaan paperi- ja kemiantekniikkaa.

Tessalla on ollut tapana edetä työpaikoissaan nopeasti kohti toinen toistaan teknisempiä hommia, kun hänet on pyydetty mukaan koodaamaan, tekniseksi korjaus- ja koulutustueksi sekä konfiguroimaan verkkoja. Myös analyysit, automaatio, tekoäly, tekninen mentorointi ja arkkitehtipuoli ovat tulleet tutuiksi. Tessa on osallistunut myös sähköautonlatausasemia valmistavan Unified Chargers -nimisen startup-yrityksen perustamiseen sekä Suomen ensimmäisen voice over WLANin suunnitteluun ja käyttöönottoon. Tutkivan ja uteliaan Tessan mielestä parasta tekniikassa onkin uusien ratkaisujen kehittäminen, ja tekniikan parissa työskentely on yksinkertaisesti niin siistiä!

”Tekniikka on poikien juttu, eikä kuulu tytöille”

Aikaisemmin tytöt eivät osallistuneet juurikaan ohjelmointiin, vaan se oli ensisijaisesti poikien juttu. Poikkeuksen muodosti rämäpää-Tessa, jonka mielestä oli mahtavaa päästä oikeasti opiskelemaan ohjelmointia. Tyttöjä ei kannustettu tekniikan pariin, ja Tessakin mietti, kannattaako hänen suunnata tekniselle alalle, jolle hänen sydämensä sykki. Ennakkoluuloja on joutunut kohtaamaan myös työelämässä, kun vanhentuneilla käsityksillä ja arvomaailmalla varustettu tiimi ei aluksi hyväksynyt Tessaa hänen sukupuolensa vuoksi. Tiimissä kun ei kuulemma naisia ole ollut, eikä tule. Tessa ei tällaista kuunnellut, vaan käski kollegojensa tottua ajatukseen. He pyysivätkin anteeksi, ja Tessa pääsi ensimmäisenä naisena mukaan heidän tekniikkapainotteisiin keskustelutapaamisiinsa muokkaamaan samalla myös käsityksiä. Hän onkin tottunut olemaan teknisissä tilaisuuksissa ainoa tai yksi harvoista naisista.

Vanhentuneiden käsitysten keskellä ei ole naisena helppoa, ja epätasa-arvoiset ja jopa epäasialliset asenteet ovatkin alalla kaikista haastavimpia asioita. Asenteilla ei ole sukupuolta, vaan ne ovat yksilökohtaisia, arvomaailmaan liittyviä näkemyksiä. Onneksi asenteet ovat kuitenkin kehittyneet hurjan paljon, ja kehitys vain jatkuu. Epäasialliseen käytökseen kannattaa reagoida tekemällä selväksi, ettei siinä ole mitään siistiä. Tessaa on yritetty johdatella vähemmän teknisiin tehtäviin, mutta hän on pysynyt kannassaan haluta suunnitella ja toteuttaa uutta teknologiaa. Tessa on osoittanut ennakkoluulot vääriksi pitämällä päänsä ja näyttämällä, että hän kyllä osaa! Työssä tulee saada arvostus tehdyn työn, ei sukupuolen kautta.

Mahdollistavien osaajien, verkostojen ja ristipölytyksen voima

Tessa korostaa erilaisten matkan varrelle sattuneiden mahdollistajien merkitystä. Yksi heistä on hänen koodauksensa mahdollistanut yläasteen matematiikan opettaja, jonka kanssa myös yhteydenpito on säilynyt. Usein huippuosaajat ovat mahdollistajia. ”Etsi itsellesi paras mahdollinen mahdollistaja, älä kuuntele estäjiä!” Tessa kannustaa.

IT-ala, digitalisaatio ja tekoäly kaipaavat osakseen lisäksi eri toimialojen ja osaamisen ristipölytystä, ja parhaat palapelit syntyvät erilaisten osaajien ja persoonien yhteistyössä. Alalle tarvitaan IT-osaajien ja kemian ymmärryksen lisäksi niin viestinnän, markkinoinnin kuin filosofiankin asiantuntijoita, sillä esimerkiksi tekoälyllä ei ole luonnostaan moraalia. Introvertit voivat voimaantua ekstroverteista ja päinvastoin. Tessa kumoaa vastakkainasettelut palapeliajattelullaan: erilainen osaaja voikin olla juuri oman osaamisen puuttuva palanen. Kannattaakin miettiä, minkälaista lisäarvoa oma nykyosaaminen toisi alalle.

Nainen, usko itseesi!

#MimmitKoodaa-ohjelmaan ja tekoäly-workshoppeihin on osallistunut useita mahtavia, huikealla osaamisella varustettuja mimmejä, joilla ei aina ole ollut tarpeeksi uskoa itseensä. #MimmitKoodaa-ohjelman ja Tessan tavoitteena on voimaannuttaa ja mahdollistaa naisten alalla menestyminen positiivisessa hengessä ilman vertailua. Ala paranee, kun sekä miehet että naiset luovat positiivisella pöhinällä yhdessä mahtavia verkostoja ja tukevat toinen toisiaan. Valmis osaaja ei tarvitse olla, vaan avoimuus ja oppiminen ovat keskiössä. Haasteiden kanssa ei myöskään tarvitse jäädä yksin, vaan aina voi kysyä, ja alalla pidempään olleiden joukosta voi valita itselleen mentorin.

IT-alan kehittyessä naisilla on hurjan paljon annettavaa alalle, sillä tekoäly tarvitsee kouluttamista, ja erityisesti kyberturvallisuuspuoli tarvitsee naisia turvallisuuteen liittyvän viestinnän kehittämiseksi. Turvallisuuden ei kuuluisi olla negatiivinen ja pelottava juttu, vaan asia, joka vaikuttamismahdollisuuksineen kuuluu kaikille. Naisten tulee uskoa itseensä ja osaamiseensa.

Alalle haluavien naisten ja miesten tulisi rikkoa yhdessä vanhat, vinoutuneet ja negatiiviset käsitykset ja asenteet, sillä kyse on osaamisesta, ei sukupuolesta. Eettisten arvojen toteutuminen on avainasemassa, ja yritysten kulttuureihin kannattaa tutustua etukäteen sekä kyseenalaistaa sitä, minkälaisille yrityksille haluaa älyllisen pääomansa sijoittaa. Tärkeintä on löytää sellainen ympäristö, jossa itse viihtyy parhaiten, sillä ihmiset eivät ole keskenään samanlaisia palapelin paloja. Mikä palapelin pala sinä olet?

Haastattelimme:Tessa ViitanenVanhempi konsultti, Sulava Oy (Kyber- ja tietoturvallisuus, yksityisyyden- ja tietosuoja)Perustaja- ja hallituksen jäsen, Unified Chargers Oy

Jaa juttu somessa:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

Viimeaikaiset blogaukset

Seuraa Facebookissa

Tilaa #mimmitkoodaa uutiskirje!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt käyttöehdot.