‹ Takaisin listaan

Ensiaskeleeni kohti alanvaihtoa

· Blogi · Mari Sinkkonen

Muru, meidän pitäisi puhua.
”Nooh?”
Mun on aika tunnustaa jotain…
”!?”
Mä olen viimeaikoina alkanut vakavasti kiinnostumaan koodaamisesta.
”O_o”

..näin otin omat ensiaskeleeni kohti uutta alaa!

2020 alkuvuonna ennenkuin maailma heitti kuperkeikkaa, osallistuin #MimmitKoodaa tapahtumaan Helsingissä. Kokemus tuntui minilomalta ihmemaahan. Wanhan Sataman tiloihin sisään astuessa tunsin perhosia vatsanpohjassani. Kiertelin yritysten ja oppilaitosten ständejä pää pyörällä. Kuuntelin esiintymislavoilta monta upeaa puheenvuoroa inspiroivilta ihmisiltä. Jutustelin ennalta tuntemattomien mimmien kanssa ja tunsin jonkinlaista helpotusta. Tunne oli kuin yhtäkkiä olisin saanut kymmenittäin uusia esikuvia, tovereita ja hengenheimolaisia.

Imin tapahtumassa itseeni sitä ihanaa innostuneisuutta, asennetta ja iloa mikä tuntui kaikkialla pörräävän. Kotimatkalla junassa huomasin hymyileväni itsekseni. Mä tiesin että edessä olisi iso muutos elämääni, vihdoin uskaltaisin ottaa ensiaskeleet kohti alanvaihtoa.

Alanvaihto, kaiken tän muun härdellin keskellä?!

Tietokoneet, it-ala oli kiinnostanut minua jo nuorena. Päädyin kuitenkin opiskelemaan pukuompelijaksi ja myöhemmin lähihoitajaksi. Mulle oli kertynyt 20 vuotta työelämää, reppu on täynnä arvokkaita kokemuksia ja ammattitaitoa toimia monenlaisissa tehtävissä.

Oma ura tuntui polkevan senverran paikoillaan, että toive uudenlaisista työkuvioista alkoi kasvamaan entistä suuremmaksi.

Kahden pienen lapsen äitinä, asuntovelallisena (univelallisena kiitos viimevuosien pikkulapsiarjen), vakityössä arkea tasaisesti suorittavana ihmisenä hyppääminen tuntemattomaan tuntui älyttömältä. Miltei hullulta, mutta kuitenkin kovin kaivatulta.

Milloin viimeksi olin edes tosissani opiskellut mitään?
-Lähihoitajaksi opiskellessa, viisitoista vuotta sitten!

Toki työelämässä oli tullut käytyä jos jonkimoisissa koulutuksissa, niin esihenkilörooliin kuin vaikkapa ensiapuhommiin liittyen. Kuitenkin tunsin suurta uteliaisuutta uutta alaa kohti. Pohdittuani asiaa yksin ja yhdessä puolisoni kanssa, otin ja hyppäsin. Irtisanoin itseni, vedimme rahapussin nyörit kireälle ja näin lähti äitihenkilö uusia uria kohti.

Hello World (is your oyster)

Sukelsin aluksi netin online kurssien ja monenkirjavien tutoriaalien pariin. Kolusin valikoimaa niin YouTubessa, freecodecampissa, Udemyssa, ja vaikka missä. Latasin puhelimeeni pelin jonka avulla pystyin opettelemaan Javascriptia pienin askelin, muiden arkiaskareiden keskellä.

Ala on täynnä erilaisia teknologioita, sanoja ja lyhenteitä jotka eivät ulkopuoliselle aukea ilman ankaraa googletusta ja asioiden palastelua. Pää oli pitkään pyörällä ja suunta hukassa. Fronttipuoli tuntui itselleni helpommin lähestyttävältä aiheelta, joten päätin opiskelevani aluksi HTML-CSS ja JavaScriptin saloja.

Ensimmäisten kuukausien aikana pakersin esimerkiksi puolisoni yritykselle nettisivut. Ja hittovie miten ylpeä itsestäni olinkaan! Tein lapsilleni hiiren käyttöön rohkaisevan kuvapelin jossa paria namiskaa säätämällä saa arvuuteltua mikä eläin kuvassa onkaan, ja samalla saa valita kuvalle kehyksen värin. Suoritin kaksi Fitechin (vahva suositus heidän kursseille!) kurssia webdevauksen & ohjelmoinnin alkeista sekä digitalisaatiosta. Ja niin vain nälkä kasvoi syödessä! Hakeuduin opiskelemaan Highway 2 Code ohjelmaan VAMKiin Web-teknologioiden ja IoT -ratkaisujen täydennyskoulutukseen.

Päätökseni on vaikuttanut koko perheemme elämään suuresti. Pienten lasteni piti totutella että ”äiti koolaa ny”. Viereeni työpöydän äärelle saa aina tulla piirtelemään, kunhan suo äidille keskittymisrauhan. H2C koulutuksessa etäluentoja kun oli usein viikonloppuisin, jolloin lapsiperhearjen vetovastuu siirtyi puolisolleni. Läheisteni tuki on ollut kullanarvoista. Toisaalta kun kehitän taitojani keskellä perhearkea, uskon että lapset saavat myös hyvää esimerkkiä minusta: äiti opiskelee, oppii uusia asioita, epäonnistuu välillä ja toisinaan esittelee innostuneesti aikaansaannoksiaan.

Esikoinen on viimeaikoina omatoimisesti askarrellut oman pahvisen tietokoneen. Kuopus haluaa myös opetella hiiren käyttöä ja leikkii näppäimistöllä kirjoittamista. Molemmilla pikkumimmeillä on nyt omat työpöydät ja niissä leikitään niitä hyvin tärkeitä leikkejä. Itse en tiedä minne polkuni vie, tällähetkellä olen aistit auki uusien asioiden äärellä. Loppukesästä otin seuraavat askeleeni kohti uutta uraa ja kerron niistä enemmän ensikerralla!

Haaveiletko alanvaihdosta? Kiinnostaisiko kokeilla koodaamista?

Toivon omien kokemuksieni jakamisella rohkaisevani muitakin kokeilemaan uusia asioita. Koodia ja tekniikkaa on kaikkialla! On ihan ok olla utelias ja tutustua itselle uusiin asioihin ihmetellen, kokeillen ja haparoiden. MimmitKoodaa-yhteisöstä löytyy inspiraatiota ja tukea. Hyppää porukkaan mukaan, slackissa, webinaareissa, workshopeissa ja toivottavasti joskus tavataan ihakoikeissa livetapahtumissa!

Huom! Loppuun kevyehkö varoituksen sana. Tällainen uusien asioiden oppiminen voi aiheuttaa tarpeen oppia lisää uutta!

Mari <3

mari sinkkonen blogikirjoittaja

Mari Sinkkonen

Alanvaihdon kimpussa sinnikkäästi ahertava perheenäiti Nokialta. Takana on parikymmentä vuotta työelämää. Nyt yhdistelen lapsiperhearkea ja alanvaihdon kiemuroita parhaani mukaan. Blogissani mietteitäni ja kokemuksia matkalta kohti uutta ja ihmeellistä it-alaa.