Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

”Älä vertaa itseäsi aivan toisenlaisessa elämäntilanteessa oleviin ihmisiin!”

Kultasepän hommista kaupan alan kautta IT-alalle

Taiteellinen, luova ja kunnianhimoinen Riikka Vepsä on koulutukseltaan kultaseppä. Hän on opettanut korujen valmistusta sekä työskennellyt Kalevala Korulla ja sattumien kautta neljäntoista vuoden ajan kaupan alalla myyjän, myymälä- ja tavaratalopäällikön sekä hankinnan tehtävissä. Kun lapsen syntymästä oli kulunut muutama vuosi, Riikka alkoi etsiä uudelleen ammatillista identiteettiään ja päätyi hakemaan IT-talo Korpimedialle projektipäälliköksi. Ohjelmoinnin osaamisen puutteesta johtuen paikka jäi kuitenkin saamatta, mutta kokemus maalasi mahtavan kuvan IT-alan mahdollisuuksista, mikä vahvisti Riikan sisäistä kipinää ongelmanratkaisuun sekä herätti mielenkiinnon alaa ja koodaamista kohtaan. Riikka osallistui ensimmäiseen Mimmit koodaa -launchiin, ja seuraavana syksynä hänen tiensä vei kohti Helsinki Business Collegen aikuispuolen datanomiopintoja. Riikka jäi puoleksitoista vuodeksi opintovapaalle, ja hän on juuri aloittanut jouluun asti kestävän työharjoittelun WordPressin ja Front Endin parissa Reasonilla eli entisellä Korpimedialla, josta kaikki sai alkunsa.

Riikka on saanut kuulla olevansa todella puhelias IT-alalla olevaksi ihmiseksi. Häntä kuvailevat lisäksi helposti lähestyttävyys, reiluus ja kova työmoraali. Riikan vahvuus on taito puhua sekä koodarin että asiakkaan kielellä, sillä hänellä on monipuolinen elämänkokemus ja työkokemus eri aloilta sekä monenlaisten asiakkaiden ja ohjelmien parista. Hän osaa kokemuksensa avulla kysyä oikeat kysymykset oikeilta ihmisiltä päästäkseen oikeaan ratkaisuun. Vapaa-aika täyttyy oman talon remontoinnista, pienestä nikkaroinnista, sisäremontista ja sisustamisesta tuhannen neliön tontin parissa puuhaamiseen. Kaikki tehdään itse, ja konkreettinen ja fyysinen tekeminen on parasta vastapainoa vaativalle aivotyölle. Myös 6-vuotias poika pitää aktiviteettiä yllä, ja lisäksi Riikka kokoaa mielellään palapelejä sekä ulkoilee ja lukee.

Käännä aikaisempi kokemus eduksesi

Riikka on saanut rohkeutta alanvaihtoon verkostoitumisen ja vertaistuen avulla. Yritysten edustajien kanssa keskustelu puolestaan on auttanut häntä ymmärtämään, ettei omaa menneisyyttä tarvitse pyyhkiä pois, vaan aikaisempaa osaamista voi hyödyntää alalla. Riikan myynnin, ihmisten johtamisen ja projektinhallinnan kokemus on etu, josta on varmasti hyötyä tulevaisuudessa. IT-ala ei suinkaan ole pelkkää matematiikkaa ja koneen ääressä istumista, vaan täynnä erilaisia mahdollisuuksia, ja erilaisilla taustoilla varustetuilla osaajilla on alalle paljon annettavaa. Riikka on toisinaan huolissaan, että otetaanko alalle suuntaavat naiset tosissaan, ja koetaanko heidän päässeen alalle vain siksi, että naisten määrää pyritään kasvattamaan. Sukupuolen ei tulisi olla määräävä tekijä suuntaan eikä toiseen, vaan nimenomaan erilaisten taustojen omaavien ihmisten tuoma diversiteetti ja potentiaali tulisi nähdä positiivisena ilmiönä.

Ongelmanratkaisu on sekä parasta että haastavinta alassa. Se, kun pääsee palastelemaan asioita pieniksi murusiksi ja kasaamaan niistä ratkaisuja ongelmiin. Toisinaan vastaan tulee suuriakin vuoria, mutta ratkaisujen löytäminen motivoi ja opettaa todella paljon. Tähän astiset viikot harjoittelussa oikeissa ympäristöissä asiakastöiden parissa ovat olleet todella opettavaisia ja intensiivisiä. Listoja rakastava Riikka saa onnistumisen tunteita pitkin viikkoa ratkaistessaan ongelmia ja saadessaan tehtäviä pala kerrallaan eteenpäin.

Uuden äärellä

Riikan mukaan haastavinta uusien asioiden äärellä on ollut oppia sietämään keskeneräisyyttä, osaamisen ja kokemuksen rajallisuutta sekä epäonnistumisia. Aikaisemmin Riikka oli aina kartalla kaikesta, mutta nykyään oikeita ratkaisuja täytyy etsiä toisinaan pidempäänkin. On ollut vaikeaa luopua edellisen elämän varmasta asemasta ja hallinnasta sekä sopeutua uuteen elämään. Prosessi on ollut täynnä itsetutkiskelua ja opettelua. Riikka korostaa, ettei itseään voi ruoskia jokaisesta vastoinkäymisestä, sillä muuten ei pääse eteenpäin. Perheellisenä ihmisenä tulisi osata olla itselleen armollinen myös sen osalta, että elämässä on paljon muitakin huomiota ja aikaa vieviä asioita. Riikka neuvookin, ettei itseään kannata verrata täysin erilaisessa elämäntilanteessa oleviin ihmisiin, vaan mennä eteenpäin oman elämäntilanteen mukaan. Myös palautumiselle ja levolle tulee antaa aikaa, jotta aivoilla on mahdollisuus prosessoida asioita. Avainsana on tasapaino. Miehen, ystävien ja vanhempien tuki on ollut todella suuri voimavara, ja Riikka pystyi onneksi kertomaan suunnitelmistaan avoimesti myös esimiehelleen, jolta hän sai tukea päätökseensä.

Opiskelu on ihanaa ja vapauttavaa, muttei kestä ikuisesti, vaan edessä on oman paikan lunastaminen työelämässä. Riikka on opiskellut itsenäisesti Front Endiä ja JavaScriptiä, mutta harjoittelussa vastassa odottikin täysin tuntematon PHP ja asioita, joista Riikka ei ollut koskaan kuullutkaan. Toisinaan on haastavaa opetella tekemään samalla, kun pitäisi jo saada asioita valmiiksi. Toisaalta tämä värittää jatkuvasti kehittyvää IT-alaa, jossa mikään ei ole koskaan täysin valmista, eikä taustalla ole aina valmiina juuri oikeanlaista osaamista. IT-alasta kiinnostuneiden kannattaa tutustua alaan esimerkiksi verkkokurssien kautta selvittääkseen, kiinnostaako ala itseä sekä verkostoitua ihmisiin saadakseen uusia ideoita. Loppupeleissä käytännössä kokeileminen ratkaisee, sillä koodaamaan ei opi kuin koodaamalla.

Haastattelimme

Riikka Vepsä

Datanomiopiskelija

Helsinki Business College

Jaa juttu somessa:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

Viimeaikaiset blogaukset

Seuraa Facebookissa

Tilaa #mimmitkoodaa uutiskirje!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt käyttöehdot.